mä vs. emali

Tiedättehän nuo yltiöpositiiviset suomalaiset sananlaskut kuten: 

"Vaikeuksien kautta voittoon"

"Harjoitus tekee mestarin"

"Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo"

Joulukuussa taistelin märkäemalin kanssa ensimmäisen kerran.

Tänään päätin ottaa emalista erävoiton.

Sahasin 4mm:n hopealevystä pötkylöitä ja porasin läpireiät ketjua varten 

(tuo kolmas, jossa näkyy putken pää, esitellään myöhemmin).

Jyrsin pötkylöihin ruusuporalla syvennykset;

kapeampaan matalan, kuoppapojaisen, 

leveämpään alaspäin syvenevän, röpelöpohjaisen.

Aloitin emaloinnin kapeammasta.

Ensimmäisen polton jälkeen vain yksi ilmakupla, jonka porasin auki timattiporalla.

Toinen kerros emalia ja pääsin jo hiomaan ylimääräisen lasiaineksen pois.

Helppo homma, ajattelin.

Toiseen koruun halusin vähän haastetta

("Ei se pelaa, joka pelkää" tai joku muu sananlasku tähän kohtaan).

Sulatin sahausjätteestä, eli kretsistä, eri kokoisia hopeapalloja

ajatuksena laittaa ne jyrsityn kuopan pohjalle, emalin sisään.

Sulatettaessa hopea muuttuu itsestään palloksi. 

Helpointa homma on tehdä hiilipalasen päällä.

Hiileen voi porata kuoppia ruusuporalla, vikkelät pallot menevät niihin, 

tai sitten eivät (juotospillin kanssa niitä voi ohjailla).

Tässä tapauksessa ei ollut niin väliä, koska tasapohjaiset pallot kävivät hyvin.

Levitin ensimmäisen emalikerroksen kuopan pohjalle ja vähän reunojen yli.

Dippasin pallot kvitteninsiemenliimassa ja asettelin 

pinsettien avulla paikoilleen emalikerroksen päälle.

Sitten vain työ uuniin ja ihan hirmuisella jännityksellä odottamaan mitä tuleman pitää.

Ihan kävi, niinkuin ennekin; pääsin porailemaan auki ilmakuplia ja kuroutumia. 

Pallot tarttuivat emaliin hyvin, paitsi yksi, jonka irrotin vahingossa itse, 

Se tarttui kuitenkin hyvin seuraavaan emalikerrokseen.

Kolmen kerroksen jälkeen emali oli riittävän paksu ja loput poltot sujuivat pelottavan hyvin.

Emali on heti uunista tullessaan ihan eri väristä, kuin jäähdyttyään.

Jäähdyttely tehdään hyvin hitaasti, ensin hellan levyllä, sitten lämpimän emaliuunin 

päällä, sitten vielä lämpimän uunin vieressä, jotta emali ei kräksähdä jäähtyessään rikki.

Kuvassa leveämpi koru toisen polton jälkeen ja kapeampi koru kiiltopoton jälkeen. 

Rauhallisen jäähdyttelyn jälkeen aloin hiomaan pullottavia

hopeapalloja ja ylipaksua emalikerrosta pois.

Tällä kertaa hion pelkästään eri karkeuksisilla vesihiomapapereilla ja 

lopuksi hohkakivijauheella.

Näytti liian hyvältä ollaakseen totta. 

Pohdin pitkään kannattaako kiiltopolttaa, koska joulukuussa tekemäni

riipuksen emali huononi silminnähden kiiltopoltossa.

No mutta kun näytti niin hyvältä, ettei mikään 

voisi enää mennä pieleen, eli uuniin vaan.

Mutta pieleen meni kumminkin.

Aika pahasti.

Ja värikin muuttui ihanasta turkoosista vihreäksi 

(tuossa valossa ei näytä siltä, mutta seuraavassa kuvassa näyttää).

En kuitenkaan antanut emalille tyrmäysvoittoa, vaan ajattelin yrittää 

pelastaa tilanteen hiomalla työn uudelleen.

Hiominen auttoi. 

Pinta ei ole moitteeton, mutta kelpaa, enkä todellakaan tehnyt uutta kiiltopolttoa.

miesten korut

Ennen joulua suunnittelimme miesten korusarjaa; kalvosinnappeja ja kravatinpidintä.

Vanhin lapsistani tanssii tänä keväänä vanhojentansseja, 

joten suunnittelin korut hänelle päivästä muistuttamaan.

Ympyrämuodot ja korujen negatiivinen tila kiinnostavat, 

joten otin nämä asiat suunnitteluni lähtökohdaksi.

Halusin koruihin somisteeksi syksyllä valssaamaani hopeaa.

Kravatinpitimen halusin olevan sellainen, että se toimisi koruna myös 

taskunsuussa, paidan kaula-aukossa, nappilistassa, tms.

Kravatinpitimen ja kalvosinnappien kantaosat valmistin 1,2mm:n hopealevystä.

Juotin somistepalat kiinni sahattuihin kappaleisiin.

Suraavaksi vedin saranamekanismia varten 

ø 2,3mm:n putkea 0,5mm:n hopealevystä.

Putkenkatkaisujigiä apunakäyttäen putket saa sahattua tarkasti suorapäisiksi.

Kalvosinnappien jalustat valmistin 1mm:n hopealevystä ja

löin niihin tekijää, pitoisuutta, valmistuspaikkakuntaa ja -vuotta osoittavat leimat.

Jalustojen  alapäihin viilasin urat saranaputkia varten. 

Viilaamisen jälkeen juotin saranat paikoilleen. 

Hiljaa mielessäni kiittelin samalla kaikkea sitä luokkakaveriltani Topilta tullutta 

apua, jonka sain medaljongin saranoiden kanssa tapellessani. 

Nyt osasin ja homma onnistui kerralla.

Saranaputkien ulommat osat juotin pohjapaloihin niin, 

että sahasin putken keskeltä melkein kokonaisen palan pois, 

jolloin vain silta kahden putkenpätkän välissä piti näitä paikallaan juottamisen ajan.

Tämän jälkeen juotin kantaosat ja jalustat kiinni toisiinsa ja

sahasin saranaputkien sillat pois.

Sitten pääsinkin jo sovittelemaan osia toisiinsa.

Riivasin saranaputken riivarilla kartioksi ja vastaavasti putken sisään tulevan 

saranatapin filssasin putken sisään sopivaksi kartioksi.

Saranaputken päihin tein pienet senkkaukset, 

lyhensin saranatapit ja niittasin ne paikoilleen.

Riivatessa pyritään pitäytymään oikean käden säännössä; 

kun työ on itseä päin niin, että leimat näkyvät, 

riivataan saranaputki oikean käden puolelta alkaen.

Näin mahdollinen korjaustyö on helppo suorittaa poraamalla 

pienellä ruusuporalla saranaputken kapeampaan päähän, eli vasemmalle ja 

työntämällä tappi oikealta ulos putkestaan.

Kravatinpidin valmistui nopsasti yhdestä palasta.

Viilauksen ja filssauksen jälkeen taivuttelin pitimen muotoonsa ja kiillotin sen.

ekat raeistutukset

Kevätlukukauden alkajaisiksi jättimäinen haaste raeistutuksen muodossa.

Ensin tarvittavien työkalujen valmistus; raepunsseli ja tasokaiverrin.

Hannu näytti moninkertaiseksi suurennetuilla malleilla raeistutuksen idean.

Idea selvä, toteutus ei.

Varsinainen työ alkoi pienten 10x10mm hopeapalojen valmistamisella.

Tarkka piirrotus ja merkkailu. 

Palojen lopulliseen muotoon viilaaminen ja filssaaminen.

Suorakulmaisen ristin sahaaminen palan keskelle (paikat 4 kivelle).

Reikien poraaminen keskelle pikkuruutuja.

Reikien avartaminen pienellä ruusuporalla.

Harjoittelin ensimmäisiin paloihin valoaukkojen sahaamista.

Kolmannessa, neljännessä, viidennessä ja kuudennessa en enää viitsinyt. 

Valoaukot jo osasin, muuta en.

Tein sovitteet 3mm:n kiville vastaavan kokoisella ruusuporalla.

Sovittelin kivet oikeaan syvyyteen.

Hannu kertasi palan kiinnittämisen kirjelakkaan.

Lakan kovettumisen jälkeen putsasin sovitteet ruusuporalla, käsin pyörittelemällä.

Hannu näytti osan ensimmäisen kiven istuttamisesta malliksi...

Rakeen nosto, raakaleikkaus ja puhtaaksileikkaus.

Ja minä tein oman yritelmäni perään.

Sen jälkeen tein aika monta yritelmää ja tuntui, etten koskaan opi tätä.

Kaikki voi mennä heti palaa valmistellessa pieleen; sahaus vinoon, 

reiät sivuun keskipisteestä, sovite liian syväksi tai soikeaksi, yms.

Ja niinhän se muutaman kerran menikin.

Siinä kohtaa kun kuvittelee ymmärtävansä mitä pitäisi tehdä, 

käsi tekee jotain aivan muuta, kaiverrin menee minne sattuu, 

missä asennossa sattuu, eikä todellakaan pysähdy siihen mihin pitäisi.

Lopulta sain pari kelvollista, vaikkakaan ei hyvää palaa aikaiseksi ja jätin raeistutuksen hautumaan.

riipus asiakastyönä

Tammikuussa saatiin tuotesuunnittelun ja tuotteenvalmistamisen työksi asiakastyö.

Asiakkaina opettajamme Tarja ja taitovalmentajamme Salli.

Työnimikkeenä riipus.

Asikkaat nostettiin arvalla, minulle osui Salli.

Kumpainenkin esitti omalle porukalleen toiveita siitä, mitä riipukseltansa haluaa.

Aloitin homman piirtelemällä erilaisia vaihtoehtoja Sallin toiveiden mukaan.

Salli päätyi hopeiseen "boxiin", jonka sisään voi vaihtaa erilaisia materiaaleja.

Korun aukotettu etuseinä ja sivut ovat kiiltävät ja takaseinä karkealla filssillä filssattu. 

Näin korua voi käyttää myös umpinainen takaseinä eteenpäin, 

jolloin korun ulkonäkö muuttuu täysin.

Valmistin mallineet erilaisilla aukotuksilla pahvista ja 

hopeoidusta palloketjunpätkistä, jotta Salli saisi 

mahdollisiman hyvän kuvan siitä, mitä on tulossa. 

Mallineiden sisään laitoin huopapaloja, 

joita myös valmiin korun sisällä voisi käyttää.

Itse korun valmistamisen aloitin 1 mm:n hopealevystä.

Sahasin, viilasin ja filssasin ensin materiaalin sivuseiniä varten.

Löin leimat korun pohjaan jäävään osaan.

Viilasin kulmien kohdalta materiaalia pois niin, 

että sain taivutettu palaan kaksi 90° kulmaa.

Juotin sivuseinäkappaleen kiinni etuseinään.

Piirrotin ja sahasin aukot, sahasin ylimääräisen 

materiaalin pois ja juotin kappaleet kiinni takaseinään.

Sahasin ylimääräiset materiaalit pois, viilasin, filssasin ja kiillotin 

etu- ja sivuseinät ja filssasin karkealla paperilla takaseinän.

Juotin palloketjun kiinteäksi molempiin sivuseiniin. 

Ketju on Sallin toiveiden mukaan 80 cm pitkä, joten lukkoa ei tarvita.

Tein ensin ketjua varten syvennykset ruusuporalla.

Mustasin syvennyksen ympäryksen tussilla, 

jottei juote lähtisi leviämään ei-toivottuihin paikkoihin. 

Lämmitin korua ja laitoin juotosnestettä kuoppaan ja pikkuruisen juotospalan perään.

Ketjun juottaminen oli varsin haastavaa; ohut palloketju sulaa todella helposti ja 

koru itsessään tarvitsee paljon lämpöä, jotta juottaminen onnistuu.

Ensimmäisessä juotoksessa laitoin pinsetit liian kauas, 

enkä saanut ketjua juottumaan haluamaani asentoon.

Lämmitin korua uudelleen ja kuin ihmeen kaupalla sain ketjun kääntymään sitä sulattamatta.

Seuraavalla kerralla olin viisaampi, pidin ketjua kiinni aivan 

ensimmäisen pallon takaa ja juottaminen onnistui kerralla hyvin.

Korua joutui lämmittämään niin paljon, että siistiksi kiillotettujen 

sivujen juotossaumat tulivat rumasti esiin.

Päädyimme Sallin kanssa filssaamaan myös korun sivuseinät, 

koska useista yrityksistä huolimatta kuroutuneita saumoja ei saanut piiloon.

Koska korun teko oli erittäin mukavaa, tein saman tien kolme korua; 

kaksi erilaisilla aukotuksilla kuin Sallin ja yhteen ketjun lävistämään koko korun rungon.

Lopuksi korut hopeoitiin ja kiillotin ne hopeankiillotusliinalla.

Valmista korua voi käytää tyhjänä, 

laittaa sen sisään puuta...

...huopaa 

tai vaikkapa jotain luonnonmateriaalia.